Kiitos Arina, kiitos äänestäjät
Julkaistu: 09.12.2022 20.22

Kiitos Arina, kiitos äänestäjät

Raahen Jääkiekkoklubi osallistui Arinan järjestämään Pidetään yhdessä Pohjoisen puolta -äänestykseen ja sai tukea ensimmäistä kertaa seuran historiassa. Lämmin kiitos kaikille äänestäjille sekä Arinalle, joka ohjaa varoja lasten ja nuorten harrastamisen tueksi.

Arinan Sydän Pohjois-Suomelle sivustolla kerrotaan seuraavaa:

Mieluinen vapaa-ajan harrastus on lapselle ja nuorelle tärkeä. Erilaisissa harrastuksissa oppii uusia taitoja, ryhmässä toimimista sekä pääsee kokemaan onnistumisen iloa ja elämyksiä – siis eväitä elämään niin koulutielle kuin aikanaan tulevalle työuralle. Kun harrastuksen puitteet ovat kunnossa, motivaatio ja kiinnostus säilyvät.

Arinan Pidetään yhdessä pohjoisen puolta -tukea voivat hakea pohjoissuomalaiset lasten ja nuorten liikuntaseurat, harrastusyhdistykset sekä paikalliset avustus- ja hyväntekeväisyysjärjestöt, jotka kohdentavat tukensa lapsille tai nuorille Arinan toimialueella. Tukea on jaettu Arinan historian aikana jo puoli miljoonaa euroa vuodesta 2013 lähtien.

Raahen Jääkiekkoklubi käyttää tämänkin tuen toiminnan kulujen kattamiseen. Seura pyrkii hankkimaan tukia ja tekemään muuta varainhankintaa niin, että pystyttäisiin pitämään harrastuskustannukset maltillisena ja näin mahdollistamaan lasten ja nuorten harrastaminen perheen taloustilanteeseen katsomatta.

Raahen Jääkiekkoklubi ry. on vuonna 2010 perustettu kasvattajaseura